Seurakunnan vanhimmat


Uusitestamentillisessa merkityksessä vanhimmat ovat kypsiä, luonteeltaan rehtejä kristittyjä miehiä, jotka huolehtivat hengellisestä johtajuudesta paikallisseurakunnassa. Sana vanhin, mikä viittaa miehen hengelliseen täysi-ikäisyyteen, on käännetty kreikankielen sanasta presbuteros (suom. pastori). Kreikankielen sanaa episkopos, suom. "piispa", "valvoja" tai "kaitsija", on myös käytetty vanhimpien merkityksessä, kuvaamaan heidän tehtäväänsä Jumalan lauman "alipaimenina".

Nimityksien "vanhimmat" ja "piispat" on yleisesti ymmärretty viittaavan samoihin henkilöihin seuraavista syistä. Ap.t. 20:17:ssä Paavali kutsui tykönsä Efeson vanhimmat (presbuteroi); jakeessa 28 hän puhuu heistä kaitsijoina (episkopoi). 1 Piet. 5:1-2:ssa Pietari käyttää termejä samalla tavoin vaihtovuoroisesti. Sekä piispan (episkopoi) tehtävään (1 Tim. 3) että vanhimman (presbuteroi) asemaan (Tiit.1.) esitetyt pääsyvaatimukset ovat olennaisilta osiltaan samat.

Nykyisessä kielenkäytössä "piispalla" on alettu tarkoittaa prelaattia (kirkkoruhtinasta), joka johtaa hiippakuntaa tai alueen seurakuntien ryhmää. Mutta Uudessa testamentissa sanaa ei koskaan käytetä tässä merkityksessä. Raamatullisen mallin mukaan yhdessä seurakunnassa tulee olla useita piispoja, eikä yksi piispa johtamassa useaa seurakuntaa.

Vanhimpaa ei tulisi myöskään sekoittaa nykyajan pastoriin, joka on pääasiallisesti vastuussa saarnaamisesta, opettamisesta ja jumalanpalvelusten toimittamisesta paikallisseurakunnassa. Yleisesti on tunnustettu, ettei sellaista henkilöä ollut alkuseurakunnassa. Varhaiset seurakunnat muodostuivat pyhistä, seurakunnan kaitsijoista ja seurakuntapalvelijoista (Fil. 1:1) - ja siinä kaikki. Pappisjärjestelmä sai alkunsa vasta toisella vuosisadalla.

Uusitestamentillisessa merkityksessä pastorin virka on yksi erityisistä palvelulahjoista, jotka ylösnoussut, taivaaseenastunut Kristus lahjoitti rakentamaan pyhiä palvelustyöhön (Ef. 4:11-12). Monessa suhteessa pastorin ja vanhimman työ on samanlaista; molemmat on kutsuttu kaitsemaan ja ruokkimaan Jumalan laumaa. Mutta näitä kahta tehtävää ei koskaan samaisteta. Mahdollisesti pastori saattaa joutua matkustamaan palvelustyössään, kun taas vanhin on tavallisesti yhteydessä vain yhteen paikallisseurakuntaan.

Vanhinten tehtävät on annettu huomattavan yksityiskohtaisesti:

  1. He paimentavat ja pitävät huolta Herran seurakunnasta (Ap.t. 20:28; 1 Tim. 3:5; 1 Piet. 5:2).
  2. He ovat valppaina suojelemaan seurakuntaa hyökkäyksiltä, sekä ulkopuolelta että sisältäpäin (Ap.t. 20:29-31).
  3. He johtavat ja hallitsevat, mutteivät pakottamalla vaan ohjaamalla (1 Tess. 5:12; 1 Tim. 5:17; Heb. 13:7, 17; 1 Piet. 5:3).
  4. He saarnaavat Sanaa, opettavat tervettä oppia ja kumoavat vastaanväittäjien väitteet (1 Tim. 5:17; Tiit. 1:9-11).
  5. He sovittelevat ja toimivat välittäjinä opillisissa ja eettisissä kysymyksissä (Ap.t. 15:5, 6; 16:4).
  6. Elämällään he ovat esimerkkinä laumalle (Heb. 13:7; 1 Piet. 5:3).
  7. He pyrkivät ojentamaan uskovia, jotka on tavattu jostakin rikkomuksesta (Gal. 6:1).
  8. He valvovat paikallisseurakunnassa kristittyjen sieluja niinkuin ne, joiden on tehtävä tili (Heb. 13:17).
  9. Heidän tehtävänsä on rukoilla, erityisesti huomioiden sairaat (Jaak. 5:14, 15).
  10. Heidän tehtävänään on vähäosaisista pyhistä huolehtiminen (Ap.t. 11:30).
  11. He osallistuvat armoitettujen miesten suosituksin työhön, johon Jumala on kutsunut heidät (1 Tim. 4:14).

On selvää, että alkuseurakunnassa apostolit ja heidän edustajansa asettivat vanhimmat (Ap.t. 14:23; Tiit. 1:5). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että apostoleilla ja heidän valtuutetuillaan oli voima tehdä miehestä vanhin. Voidakseen tulla kaitsijaksi, täytyy olla sekä jumalallinen valtuutus että inhimillistä halukkuutta. Vain Pyhä Henki voi tehdä miehestä kaitsijan tai seurakuntapalvelijan (Ap.t. 20:28), mutta miehen täytyy pyrkiä virkaan (1 Tim. 3:1). Jumalallisen ja inhimillisen on liityttävä yhteen.

Kun paikallisseurakunnat perustettiin apostolisina päivinä, niissä ei aluksi ollut vanhimpia; kaikki uskovat olivat kokemattomia. Mutta ajan kuluessa Herra valmisti eräitä tähän tärkeään palvelustyöhön. Koska Uusi testamentti ei ollut vielä käytettävissä kirjoitetussa muodossa, kristityt eivät yleisesti tienneet vanhinten pätevyysvaatimuksista ja velvollisuuksista. Ainoastaan apostolit ja heidän apulaisensa tiesivät. Tämän tietämyksen pohjalta he valitsivat miehet, jotka täyttivät jumalallisen vaatimustason ja julkisesti nimesivät heidät sellaisiksi.

Nykyään meillä on täydellinen Uusi testamentti. Me tiedämme, mitä vanhimmalla tarkoitetaan, ja mitä hänen odotetaan tekevän. Kun näemme päteviä miehiä, jotka aktiivisesti palvelevat kaitsijoina, me tunnistamme heidät (1 Tess. 5:12) ja tottelemme heitä (Heb. 13:17). Kysymys ei ole siitä, että me valitsisimme heidät, vaan niiden miesten tunnistamisesta, jotka Jumala on nostanut tähän työhön.

Vaatimukset vanhimman tehtävään löytyvät 1 Tim. 3:1-7:stä ja Tiit. 1:5:stä. Joskus kuulee huomautuksen, että jos nämä ovat vaatimukset, niin siinä tapauksessa nykyään ei ole ollenkaan kaitsijoita. Tämä ajatus väheksyy Raamatun auktoriteettia vihjaamalla, etteivät nuo kohdat tarkoita sitä, mitä ne sanovat. Annetuissa vaatimustasoissa ei ole mitään kohtuutonta tai saavuttamatonta. Me paljastamme kurjan hengellisen tilamme, jos Raamattu jää meille vain ihanteeksi.

William MacDonald