Lakia ei annettu pelastumiskeinoksi (Apt. 13:39; Room. 3:20; Gal. 2:16, 21; 3:11); se oli suunniteltu osoittamaan ihmisille heidän syntisyytensä (Room. 3:20; 5:20; 7:7; 1 Kor. 15:56; Gal. 3:19) ja siten saattamaan heidät Jumalan armolliseen pelastukseen. Se annettiin Israelin kansalle, vaikka se sisältääkin moraalisia periaatteita, jotka ovat voimassa ihmisille kaikkina aikoina (Room. 2:14, 15). Jumala koetteli Israelia lain alla ikäänkuin ihmissuvun koeryhmänä, ja Israelin syyllisyys todisti koko maailman syylliseksi (Room. 3:19).

Lakiin oli liitetty kuolemanrangaistus (Gal. 3:10); ja yhden käskyn rikkominen merkitsi kaikkien käskyjen rikkomista (Jaak. 2:10). Siitä lähtien kun ihmiset olivat rikkoneet lain, he olivat kuoleman kirouksen alaisia. Jumalan vanhurskaus ja pyhyys vaati rangaistusta maksettavaksi. Juuri tästä syystä Jeesus tuli maailmaan: maksamaan rangaistuksen kuolemallaan. Hän kuoli sijaisuhrina syyllisten lainrikkojien puolesta, vaikkakin Hän itse oli täysin synnitön. Hän ei pyyhkäissyt lakia syrjään; sen sijaan Hän täytti lain kaikki vaatimukset täyttämällä sen tiukat ehdot elämässään ja kuolemassaan. Näin evankeliumi ei kumoa lakia; se pitää lakia yllä ja osoittaa, kuinka Kristuksen lunastustyö on täydellisesti täyttänyt lain vaatimukset.

Sen vuoksi ihminen, joka luottaa Jeesukseen, ei ole enää lain alla vaan armon alla (Room. 6:14). Hän on kuollut laille Kristuksen työn kautta. Lain rangaistus täytyy maksaa ainoastaan kerran; ja koska Kristus kärsi rangaistuksen, uskovan ei enää tarvitse sitä kärsiä. Tässä mielessä laki on poistunut kristityn elämästä (2 Kor. 3:7-11). Laki toimi ohjaajana Kristuksen tuloon saakka, mutta pelastumisen jälkeen tätä ohjaajaa ei enää tarvita (Gal. 3:24, 25).

Vaikka kristitty ei ole enää lain alla, se ei tarkoita sitä, että hän voisi elää kuin ilman lakia. Hänet on sidottu lakiakin voimakkaammalla siteellä, koska hän on Kristuksen lain alla (1 Kor. 9:21). Hänen käyttäytymisensä on muovautunut, ei rangaistuksen pelosta, vaan rakastavasta halusta miellyttää Pelastajaansa. Kristuksesta on tullut hänen elämänsä ohjenuora (Joh. 13:15; 15:12; Ef. 5:1, 2; 1 Joh. 2:6; 3:16).

Yleinen kysymys keskusteltaessa uskovan suhteesta lakiin on se, tulisiko uskovan noudattaa Kymmentä käskyä. Vastaus on, että tietyt lakiin sisältyvät periaatteet ovat jatkuvasti merkityksellisiä. On aina väärin varastaa, himoita tai tappaa. Yhdeksän Kymmenestä käskystä toistetaan Uudessa testamentissa, ja tärkeällä erotuksella - niitä ei ole annettu laiksi (johon liittyy rangaistus), vaan Jumalan kansalle harjoitukseksi vanhurskaudessa (2 Tim. 3:16). Käsky, jota ei ole toistettu, on laki sapatista: kristittyjä ei ole koskaan opetettu pitämään sapattia (so. viikon seitsemättä päivää, lauantaita).

Lain tehtävä ei-uskovien ihmisten osalta ei ole päättynyt: "Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään" (1 Tim. 1:8). Sen laillinen käyttötarkoitus on aikaansaada synnintunto ja näin ohjata katumukseen. Mutta lakia ei ole tarkoitettu jo pelastetuille: "ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle" (1 Tim. 1:9).

Lain vaatima vanhurskaus täyttyy meissä, "jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen" (Room. 8:4). Tosiasiassa, Herramme vuorisaarnan opetukset asettivat korkeamman vaatimustason kuin minkä laki asetti. Esimerkiksi, laki sanoi: "Älä tapa"; Jeesus sanoi: "Älkää edes vihatko." Niinpä vuorisaarna ei ainoastaan ylläpidä lakia ja profeettoja, vaan se laajentaa niitä ja kehittää niiden syvempää sisältöä.