Barabbas oli tuomittu kuolemaan. Ei kukaan ole koskaan pannut kyseenalaiseksi hänen tuomionsa oikeudenmukaisuutta. Hän oli lainrikkoja, rosvo ja murhaaja. Nyt oli rikottu laki laskenut raskaan kätensä hänen päälleen. Hän makasi sidottuna, kuolemaan tuomittuna. Hän ei enää odottanut tutkimista, vaan teloitusta. Edessä oleva julma ristinkuolema oli ainoa hänen näköpiirissään oleva mahdollisuus. Hän tiesi, mitä se sisälsi: pitkiä tunteja, täynnä sanomatonta kärsimystä, kädet ja jalat suurten naulojen lävistäminä, kaikkien jäsenten venyessä irti ruumiista; jokainen venyvä hermo värisee kärsimyksestä, polttava, sammumaton jano vaivaa, ja ympärillä seisoo ivaava ja pilkkaava kansanjoukko. Koko hänen elämänsä näköpiiri supistuu tähän. Kysymys on vain: milloin?

Tämänkin kysymyksen vastaus lähenee. Vanginvartijat laittavat kuntoon kolme ristiä. Hän tietää hyvin, missä nuo kolme kovaan kallioon koverrettua kuoppaa siellä ylhäällä Pääkallonpaikalla sijaitsevat. Lieneeköhän yksi näistä risteistä varattu hänelle? Tämä ajatus saa aikaan tukehtumiskohtauksen, ja hän tuntee rautaisen otteen sydämensä ympärillä. Sitten hän saa varmuuden: hänet ristiinnaulitaan seuraavana aamuna. Kahden muun pahantekijän on määrä kuolla yhdessä hänen kanssaan, mutta hän suurimpana rikollisena saa huomatuimman paikan, keskimmäisen ristin.

Yö saapuu. Mutta se on levoton yö. Vankilassakin tunnetaan, että jotakin tavatonta on tulossa. Sekasortoisten huutojen, valitusten, jalkojen töminän kaiku kiirii paksujen muurien läpi. Barabbas ihmettelee, mitä mahtaa olla tekeillä. Kenties uusi kapina, samanlainen kuin se, jonka hän, hullu raukka, koetti saada aikaan majesteetillista ja taipumatonta lakia vastaan. Mutta yö kuluu, ja vihdoin aamu sarastaa; hänen viimeinen päivänsä valkenee. Ja nyt hän kuulee askeleita, avain narisee lukossa, hänen vankilansa ovi avataan; mutta juuri kun hän kokoaa viimeiset voimansa kyetäkseen vastaanottamaan odottamansa raskaan sanoman, hän kuulee nuo iloiset sanat: "Olet vapaa, Barabbas! Toinen on ottava paikkasi. Toinen on kuoleva kahden pahantekijän välisellä ristillä."

Kun Barabbas tuli vapauteen, kirkkaaseen päivänpaisteeseen, virtasivat kansanjoukot jo Pääkallonpaikkaa kohden. Ja ellei ennen, niin ainakin silloin hänen sielussaan täytyi syntyä halu saada nähdä mies, joka hänen sijassaan oli tuomittu kuolemaan. Voi helposti kuvitella mielessään, miten Barabbas seurasi eteenpäin virtaavaa joukkoa saadakseen nähdä Hänet. Kenties hän näki kuolonuhrin vasta sitten kun vasaraniskut, joilla naulat lyötiin ristiin - Barabbaan ristiin - olivat lakanneet kuulumasta ja risti uhreineen oli nostettu pystyyn. Meillä on syytä uskoa, että vieras, vastustamaton voima (Joh. 12:32) veti häntä ristin luo ja että hän ponnisteli päästäkseen meluavan kansanjoukon läpi, kunnes seisoi siellä ylhäällä kukkulalla; kasvoista kasvoihin Jeesuksen kanssa.

Barabbas varmaan tunsi Hänet. Tuo, joka oli tuomittu kärsimään kuoleman hänen sijassaan, oli uusi opettaja Galileasta. Mies, joka puhui paremmin kuin kukaan toinen. Mies, jonka elämä oli ehdottomasti synnitön. Sitä paitsi, Hän paransi pitalisiakin koskettamalla heitä tahi sanomalla ainoastaan yhden sanan. Kenties Barabbas oli niiden ja muiden samankaltaisten tapausten johdosta jo tullut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesus oli Messias, Jumalan Poika. Mutta Barabbas ei ollut vielä Hänen opetuslapsensa, sillä hän rakasti yhä syntiä.

Olkoon sen asian laita miten tahansa, voimme kuitenkin helposti huomata, että Barabbas kykeni ilman mitään jumaluusopillista koulutusta laatimaan hyvin käyttökelpoisen sovitusopin.

1. Hän tiesi olevansa rikollinen, jonka yllä lepäsi lain oikeudenmukainen tuomio (Luuk. 23:25). Molemmissa suhteissa Barabbas oli koko ihmiskunnan edustaja (Room. 3:10-20, 23; Gal. 3:10).

2. Barabbas tiesi, ettei hänen Sijaisensa ollut lainkaan tehnyt syntiä (Joh. 8:46, 21:4, 1 Piet. 2:22).

3. Hän tiesi, että Jeesus todella korvasi hänet itsensä. Jeesus Kristus todellakin kuoli hänen sijassaan. Viaton ja vanhurskas kantoi sen rangaistuksen, jonka laki oikeudenmukaisesti oli langettanut hänelle, Barabbaalle. Jos vastaisuudessa tulisi kysymys siitä, oliko Kristuksen kuolema ollut sijaisen kuolema vai eikö, olisi hän itse omasta puolestaan vastannut kysymykseen (2 Kor. 5:21, Gal. 3:13, 1 Piet. 2:22-24, 3:18, Jes. 53:4-6).

4. Hän tiesi, ettei hän ollut ansainnut sitä ihmeellistä käännettä, jonka tämä sijaiskärsiminen sai hänen elämässään aikaan. Hänelle se oli yksinomaan armotyö (Ps. 69:19, 20; Ef. 2:4-9; 2 Tim. 1:9; Tiit. 2:11; Room. 4:4, 5).

5. Hän tiesi, että Kristuksen kuolema vaikutti täydelleen hänen hyväkseen. Hänen itsensä ei siis tarvinnut siihen mitään lisätä. Juuri sen vuoksi, että Kristus oli kuollut, hän, Barabbas, eli. Pilatuksen oli pitänyt vain ratkaista, Kristuksenko vai Barabbaan oli kuoltava. Jos päätettiin, että Kristus oli kuoleva, vapautettiin Barabbas. Hänen elämänsä oli lopullisesti pelastettu samassa silmänräpäyksessä kuin hänen Sijaisensa lausui: "Se on täytetty!" ja antoi henkensä (Joh. 19:30; Ef. 1:7; Kol. 1:14; Room. 5:9, 10; 1 Joh. 1:7; Kol. 1:20; Hebr. 10:10-14).

Suuri skotlantilainen saarnaaja John McNeill sanookin sattuvasti: "Veljet, saanen suositella teille Barabbaan sovitusoppia. Se on ihana oppi saarnattavaksi ja laulun aiheeksi ja sen varassa voi kuolla. Tunnetteko jonkun toisen sovitusopin, joka täyttää nämä vaatimukset?"