Uuden testamentin aikoina kreikkalaisessa, roomalaisessa ja juutalaisessa kulttuurissa naisen asema oli miehen asemaa alhaisempi. Niinpä tapa, jolla Herramme kohteli naisia evankeliumien kertomusten mukaan, ja mitä naisen asemasta opetettiin sittemmin Uudessa testamentissa, tuntuivat tuona aikana vallankumouksellisilta. Kristinusko kohensi siis naisten asemaa.

Mies ja nainen - asemaltaan tasa-arvoiset, mutta silti erilaiset

Sukupuolien tasa-arvoisuus näkyy selkeästi Uuden testamentin opetuksessa. Paavali ilmaisee asian erittäin selvästi kirjeessään galatalaisille, jossa hän sanoo: "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa" (Gal. 3:28, 29). Pane merkille tärkeä ilmaus "Kristuksessa Jeesuksessa". Uudessa testamentissa tällä ilmauksella viitataan kauttaaltaan uskovan asemaan Jumalan edessä. Hänen edessään jokainen uskova on Kristuksessa yhtä kallis ja arvokas. Rotuerot eivät merkitse mitään. Ihmisen yhteiskunnallisella asemalla ei ole merkitystä. Eikä sukupuolten välilläkään ole mitään erotusta. Kaikki ovat yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Nainen ei ole missään mielessä miestä alempiarvoisempi - molemmilla on sama täydellinen asema Jumalan edessä. Molemmat ovat Kristuksessa.

Vaikka Kristuksessa molemmat sukupuolet ovat samanarvoisessa asemassa, niin paikallisseurakunnassa miehen ja naisen välillä on selvä ero. Esimerkiksi ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle Paavali antaa erikseen ohjeita miehille (2:8) ja naisille (2:11). Sukupuolten välistä eroa korostetaan monessa muussakin raamatunkohdassa, kuten ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvuissa 11 ja 14.

Asemallisesti miehen ja naisen välillä ei ole mitään eroa. Käytännöllisesti heidän välillään on kuitenkin selvä ero seurakunnassa tapahtuvassa toiminnassa. Nykyisin on tavallista, että tämä selvä eroavaisuus on sumentunut. Jumala on tarkoittanut miehen mieheksi niin ulkonäöltään kuin käytökseltäänkin. Samoin Hän on tarkoittanut naisen naiseksi niin ulkonäöltään kuin käytökseltään.

Sukupuolten asemalla Kristuksessa ja heidän tehtävillään seurakunnassa on ero, joka meidän on syytä pitää mielessä.

Jumalan asettama järjestys

1 Korinttolaiskirjeen luvussa 11 Paavali käsittelee Jumalan asettamaa järjestystä. "Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää" (1 Kor. 11:3). Tässä kohdassa Paavali esittää selvästi, mikä on Jumalan asettama järjestys: Jumala, Kristus, mies, nainen. Mutta kyseinen järjestysero ei aivan ilmeisestikään perustu yhden ylemmyyteen tai toisen alemmuuteen. Kristuksen pää on Jumala, vaikka Herrassa Jeesuksessa asuu jumaluuden koko täyteys. Jumala on asettanut tämän järjestyksen omien tarkoitustensa saavuttamiseksi. Jumalan Poika alisti itsensä Jumalan valtaan täysin omasta tahdostaan, jotta Jumalan tahto toteutuisi. Tässä mielessä Jumala on siis Kristuksen pää. Samalla tapaa Kristus on miehen pää ja mies naisen pää. On tärkeää huomata, että kyseessä on Jumalan asettama järjestys eikä suinkaan kulttuuriin perustuva arvoasteikko.

Mitä tästä järjestyksestä seuraa?

Alistuminen ja vaitiolo

Hyväksyessään miehen johtoaseman ja ollessaan vaiti seurakunnassa kristitty nainen osoittaa, että hän on ymmärtänyt Jumalan asettaman järjestyksen merkityksen.

Jumalan järjestys käy ilmi myös naisen vaitiolosta seurakunnassa. Jo mainitsemassamme Paavalin ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle hän sanoo: "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen" (1 Tim. 2:11-14). Myös Paavalin ensimmäisessä kirjeessä Korinttolaisille sama periaate tulee selkeästi esille: "olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo" (1 Kor. 14:34).

Tätä selkeää kieltoa on yritetty kekseliäästi kiertää monen monta kertaa! Jotkut ovat väittäneet, että Korinton seurakunnan naisilla oli tapana jatkuvasti keskeyttää kokous esittämällä kovaäänisesti typeriä ja oppimattomia kysymyksiä. On sanomattakin selvää, ettei tällaiselle hataralle teorialle ole mitään raamatullista perustaa. Toisten mielestä kyseisessä jakeessa mainitun sanan "puhua" sijasta siinä pitäisi pikemminkin lukea "lörpötellä". Tämän mielipiteen kannattajat kuinka ollakaan jättävät sopivasti huomaamatta, ettei tätä Uudessa testamentissa usein esiintyvää sanaa ole koskaan käännetty sanalla "lörpötellä". Samaa sanaa käytetään itse asiassa jakeessa 29: "Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua". Toiset puolestaan uskovat, että tämä oppi edustaa Paavalin henkilökohtaisia, ahdasmielisiä ennakkoluuloja. Paavali torjuu kuitenkin tällaiset käsitykset jakeessa 37: "Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky" (1 Kor. 14:37).

Näihin raamatunkohtiin sisältyvä yksinkertainen opetus on, että naisen vaitiolo on merkkinä siitä, että hän on hyväksynyt miehen johtoaseman.

Joidenkin mielestä Paavalin antama kielto on ristiriidassa sen kanssa, mitä hän on sanonut aikaisemmin luvussa 11: "Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu" (1 Kor. 11:5). Tämän kirjeen huolellinen tutkistelu paljastaa, että Paavali käsittelee aina vain yhtä asiaa kerrallaan. Luvun 11 aiheena ei ole naisten vaitiolo vaan pikemminkin heidän päänsä peittäminen. Tästä puhuessaan Paavali viittaa Korinton seurakunnan naisten tapaan osallistua ääneen kokouksen kulkuun. Vaikka se onkin väärin, hän ei tuomitse asiaa tässä yhteydessä, koska se ei ole luvun keskeisin aihe. Luvussa 14 Paavali käsittelee järjestystä ja osallistumista seurakunnan kokouksen kulkuun, missä yhteydessä onkin sitten sopivaa esittää kyseinen kielto.

Näistä raamatunkohdista pitäisi käydä selväksi, ettei naisen tule julistaa tai opettaa seurakunnassa. Kyse ei ole naisen kyvyistä tai hengellisyydestä, vaan yksinkertaisesti Jumalan tahtoon alistumisesta.

On syytä panna merkille, että kielto käsittää myös naisten ääneen rukoilemisen seurakunnan kokouksessa. Ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle, sen toisessa luvussa Paavali ottaa esille julkisen rukoilemisen seurakunnassa. Jakeessa 8 hän sanoo: "Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä" (1 Tim. 2:8). Tässä jakeessa hän asettaa miehet erilleen. Tietysti Paavali halusi myös naisten rukoilevan, mutta hän ei halunnut sen tapahtuvan julkisesti. Jos ymmärrämme seurakunnassa tapahtuvan julkisen rukouksen merkityksen, käsitämme myös heti, miksi Paavali halusi asioiden tapahtuvan näin. Julkisessa rukouksessa mies johtaa seurakuntaa rukouksessa. Hän esiintyy koko seurakunnan puhemiehenä ja pukee heidän toiveensa sanoiksi. Vaikuttaa siltä, että alkuseurakunnan aikaan koko seurakunnalla oli tapana sanoa Amen merkiksi siitä, että he olivat yhtä mieltä julkisesti rukoilevan kanssa. Tulemme näkemään, että kyse on johtoasemasta, joka ei siten sovi naiselle. Kristitty nainen tunnustaa miehen seurakunnan pääksi. Siksi nainen alistuukin hänen johtoonsa ja on vaiti seurakunnan kokouksissa. Nämä periaatteet ovat ristiriidassa maailman hengen kanssa, mutta jumaliset kristityt naiset, jotka haluavat kunnioittaa Jumalaa, alistuvat Hänen tahtoonsa vapaaehtoisesti ja mielellään.

Jumalan kunnian ilmentymä

Johtoaseman kunnioitusta ei ilmaista pelkästään alistumisella ja vaitiololla, vaan se näkyy myös pään peittämisessä. Paavali käsittelee tätä kysymystä ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvussa 11, ja vaikkemme ehdi paneutua yksityiskohtiin tämän lehtisen puitteissa, niin koko luku on huolellisen ja rukoilevaisella mielellä tehdyn tutkistelun arvoinen. Luvusta käy ilmi kaksi erittäin selkeää periaatetta: 1) miehen ei tule peittää päätänsä seurakunnassa, mutta 2) naisen tulee peittää päänsä seurakunnassa.

Jälleen on keksitty mitä ihmeellisempiä raamatuntulkintoja, ettei näitäkään yksinkertaisia periaatteita tarvitsisi noudattaa. Joidenkin mielestä kyseessä oli paikallisesta kulttuurista johtuva kysymys. Paavali sulkee pois tämän mahdollisuuden jakeessa 16: "Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, että meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla" (1 Kor. 11:16). Kyseessä ei toisin sanoen ollut paikallinen tapa vaan kaikissa muissa paikallisseurakunnissa vallinnut käytäntö.

Toisten mielestä naisten hiukset ovat ainut peite, josta koko luvussa puhutaan. Jakeen 15 on sanottu tukevan tätä väitettä: "jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi" (1 Kor. 11:15). Jae 6 osoittaa kuitenkin kyseisen tulkinnan mahdottomuuden: "Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin" (1 Kor. 11:6). Onko siis mitenkään mahdollista, että Paavali olisi voinut sanoa: "Jos vaimolla ei ole hiuksia, leikkauttakoon hän siis hiuksensa"? Luvusta ilmenee selvästi, että Paavali puhuu kahdesta eri peitteestä: naisen luonnollisesta hunnusta (pitkät hiukset) ja naisen ylimääräisestä, seurakunnassa käyttämästä päähineestä. Kristityllä naisella tulisi olla pitkät hiukset ja hänen tulisi myös käyttää vertauskuvallista päähinettä seurakunnassa.

Pään peittäminen ei johdu kulttuurin vaatimuksista, paikallisista tavoista tai henkilökohtaisista syistä. Se perustuu tärkeään Jumalan säätämään järjestykseen: "Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä. Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu" (1 Kor. 11:4-5). Toisin sanoen, jos miehen pää on peitetty, se tuottaa häpeää hänen hengelliselle päälleen eli Kristukselle. Naisen peittämätön pää tuottaa häpeää hänen hengelliselle päälleen eli miehelle. Tämän käytännön tärkeyttä korostetaan jakeessa 10: "Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden" (1 Kor. 11:10). Enkelit ovat seurakunnassa vallitsevan järjestyksen todistajia. Eedenin paratiisissa he näkivät, kuinka tätä järjestystä pidettiin pilkkana, mutta seurakunnassa he näkevät tämän järjestyksen ennalleen palautettuna. Kuinka kallis totuus tämä onkaan!

Naisen asema Raamatun mukaisesti

Joidenkin mielestä naisen osa on täysin arvoton, jos hän ei saa ottaa julkisesti osaa seurakunnan kokouksen kulkuun. Mutta näin ei todellakaan ole asian laita. Seuraavassa on muutamia niistä monista toimista, joita kristitty nainen voi harjoittaa.

1. Henkilökohtainen evankeliointi. Johanneksen evankeliumin luvussa 4 tapaamme samarialaisen naisen, joka antoi vaikuttavan todistuksen Kristuksen pelastavasta voimasta. Aivan kuin kyseisessä luvussa, monet ovat tulleet tuntemaan Kristuksen jonkun Jumalan naisen henkilökohtaisen todistuksen kautta.

2. Hiljainen hartaudenharjoitus. Johanneksen evankeliumin 12. luvun luettuamme meille ei jää epäilystäkään siitä, etteikö Herra olisi arvostanut Marian palvovaa asennetta. Maria ymmärsi paremmin, mikä Jeesuksen ja Hänen työnsä merkitys oli, kuin miehet, jotka istuivat Hänen kanssaan pöydässä. Herra tunsi Marian sydämen laadun. Vaitiolo seurakunnassa ei estä naisia koskaan kalliista etuoikeudesta palvoa Herraa.

3. Evankeliumin eteenpäinviemisessä auttaminen. Toisin kuin nykyään usein luullaan, Paavali arvosti suuresti niitä lukuisia naisia, jotka auttoivat häntä lähetystyössä. Lyydia, Foibe, Tryfaina ja Tryfosa ovat vain muutamia niistä naisista, jotka veivät yhdessä hänen kanssaan evankeliumia eteenpäin. Aivan kuin Jeesusta seuranneet naiset, hekin palvelivat [häntä] varoillansa (Luuk. 8:3). Käytännön auttaminen evankeliumin työssä ei ole yhtään sen vähempiarvoista kuin itse sanan julistaminen!

4. Nuorempien naisten ohjaaminen. Paavali kirjoittaa Tiitukselle siitä, kuinka vanhempien naisten tulisi ohjata nuorempia naisia käytännön asioissa ja perheen hoitamiseen liittyvissä kysymyksissä; "niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi" (Tiit. 2:3-5).

5. Kodinhoito. Uusi testamentti opettaa selkeästi, että kodin asioista huolehtiminen on kristityn naisen kaikkein omin tehtävä. Nykyajan yhteiskunnassa kotiäidin osaa halveksutaan, kun taas työssä käyvää naista ylistetään. Raamatussa tilanne on päinvastainen. Kristityllä äidillä on erittäin suuri vastuu ja etuoikeus lastensa kasvatuksessa, ja hänen vaikutuksensa heihin on korvaamaton.