Armo & Totuus No 2

SUUTAROINTIA HERRALLE

Ollessani vielä poikanen, pidin oikeutenani ja velvollisuutenani auttaa leskiäitiäni saamaan rahat riittämään käymällä töissä loma-aikoina, lauantaisin ja muulloinkin, kun minun ei tarvinnut olla koulussa. Melko pitkän ajan olin työssä skotlantilaisella suutarilla nimeltä Dan Mackay. Hän oli mutkaton kristitty, jonka pieni verstas todisti aidosti Kristuksesta koko naapuristolle. Sen seinät olivat kirjaimellisesti raamatuntekstien ja kuvien peitossa, niin että minne vain katsoikin, huomasi Jumalan sanan tuijottavan suoraan kasvoihinsa. Sieltä löytyi Johannes 3:16 ja Johannes 5:24, Roomalaiskirje 10:9 ja monia muita kohtia. Pienellä myyntipöydällä, sen työpenkin edessä, jolla verstaan omistaja istui, oli Raamattu, yleensä avoinna, sekä pino evankeliumilehtisiä. Tuosta verstaasta ei lähtenyt ulos ainoatakaan pakettia ilman, että sen sisään oli kääritty painettua sanomaa. Ja aina kun tilaisuus tarjoutui, asiakkaille puhuttiin ystävällisesti ja tahdikkaasti uudestisyntymisen tärkeydestä ja siitä miten siunattua on tietää, että sielu on pelastettu uskon kautta Kristukseen. Monet tulivat takaisin pyytämään lisää kirjallisuutta tai kysymään tarkemmin, miten he voisivat löytää rauhan Jumalan kanssa. Tästä oli siunattuna tuloksena, että miehet ja naiset pelastuivat tuossa verstaassa, usein aivan siinä paikassa.

Minun tärkein velvollisuuteni oli paukuttaa nahkaa kengänpohjia varten. Pala lehmänvuotaa leikattiin ensin sopivan kokoiseksi ja sitten liotettiin vedessä. Minulla oli litteä rautalevy polvieni päällä ja tasapäisellä vasaralla paukutin näitä kengänanturoita, kunnes ne olivat kovia ja kuivia. Minusta se tuntui loputtomalta tehtävältä ja väsyin siihen monta kertaa.

Eräs asia teki työni vielä pahemmaksi. Nimittäin korttelin päässä oli toinen verstas, jonka ohi kuljin aina matkalla kotoa ja takaisin, ja siellä istui hilpeä, jumalaton suutari, joka keräsi ympärilleen naapuriston poikia ja kestitsi heitä säädyttömillä jutuilla, jotka saivat kunnialliset vanhemmat pelkäämään häntä uhkana koko yhteisölle. Hän kuitenkin näytti menestyvän ehkä paremminkin kuin oma työnantajani, Mackay. Katsoessani hänen ikkunastaan sisään, huomasin, ettei hän koskaan paukuttanut ollenkaan pohjanahkoja, vaan otti ne vedestä ja naputteli paikoilleen kosteina veden roiskuessa anturasta joka naulaniskulla.

Eräänä päivänä rohkenin astua sisään, vaikka minua oli varoitettu koskaan niin tekemästä. Sanoin arasti: "Näköjään te laitatte kengänpohjat paikoilleen, kun ne ovat vielä märkiä. Ovatko ne siten yhtä hyviä kuin jos ne olisi paukutettu?"

Hän virnisti minulle häijysti vastatessaan: "Ne tulevat sitä nopeammin takaisin tällä tavoin, poikaseni!"

Uskoen oppineeni jotain, kerroin tapauksen työnantajalleni ja vihjaisin, että oli ehkä ajanhukkaa kuivata nahka niin huolellisesti.

Herra Mackay keskeytti työnsä ja avasi Raamattunsa kohdasta, missä lukee: "Kaikki, mitä teette, tehkää Jumalan kunniaksi."

"Harry", hän sanoi, "minä en paikkaa kenkiä ainoastaan asiakkailtani saamieni neljä tai kuuden lantin (50 tai 75 Am. senttiä) vuoksi. Minä teen tätä Jumalan kunniaksi. Odotan kerran näkeväni jokaisen korjaamani kengän isossa pinossa Kristuksen tuomioistuimen edessä, enkä halua Herran sanovan minulle sinä päivänä: 'Dan, tämä oli kehnosti tehty. Tässä et yrittänyt parastasi.' Haluan, että Hän voisi sanoa: 'Hyvin tehty, sinä hyvä ja uskollinen palvelija'."

Hän selitti vielä minulle, että samaan tapaan kuin jotkut miehet on kutsuttu julistamaan Sanaa, hänet oli kutsuttu korjaamaan kenkiä ja että ainoastaan, jos hän suoritti työn hyvin, se kelpaisi todistukseksi Jumalan puolesta. Se oli läksy, jota en ole koskaan kyennyt unohtamaan. Usein, kun minulla on ollut houkutus huolimattomuuteen tai hutilointiin, olen muistanut rakasta, hurskasta Dan Mackaytä, ja tämä muisto on innostanut minua pyrkimyksessäni suorittaa kaikki ikäänkuin Hänelle, joka kuoli minun edestäni.

H A Ironside
Translated with permission from Uplook Magazine (July-August 1997) ©




SEURAKUNTAMALLI NYKYAJALLE?

Onko Uuden testamentin malli tarkoitettu kaikkia kulttuureja ja jokaista sukupolvea varten?

Monet tämän päivän evankeliset uskovat väittävät, etteivät kirkon muoto ja rakenne ole tärkeitä. He perustelevat väitettään sillä, että tämän tapainen väittely on omiaan viemään seurakunnan huomiota pois tärkeämmistä hengellisen elämän kysymyksistä ja kadotettujen evankelioimistehtävästä. Toiset puolestaan huomauttavat, että Jumala näyttää siunaavan monia erilaisen rakenteen omaavia kirkkoja, jotka kasvavat ja todistavat elävästi Kristuksesta.

Jotkut taas suorastaan vastustavat kaikenlaisia Uuden testamentin mallin uudelleenomaksumiseen tähtääviä pyrkimyksiä. Edwin Hatch, varhaiskirkon historian asiantuntija, kirjoittaa: "Jokaisen sukupolven tehtäväksi on annettu nykyhetken tilanteen tarkistaminen ja uudistaminen; mutta sen tehtäväksi ei ole annettu menneisyyden palauttamista. Jonkin muinaisen instituution keinotekoinen palauttamisyritys on turhaa. Kristinuskon organisaation historia muodostuu itse asiassa siitä, miten sen ulkoinen muoto on kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen sopeutunut muuttuneisiin olosuhteisiin."

Edelleen jotkut väittävät, ettei meillä ole tarpeeksi tietoja siitä, millainen Uuden testamentin seurakuntamalli oli. Johtava brittiläinen evankelisen liikkeen edustaja, Leon Morris, toteaa seuraavasti: " Uuden testamentin antama todistusaineisto ei ole riittävä, jotta voisimme tietää täsmälleen , millainen varhaiskirkon asema oli. Uusi testamentti ei yksinkertaisesti tarjoa vastauksia näihin kysymyksiin."

Onko Jumalan sana riittämätön? Onko verrattoman järjestyksen ja täydellisten suunnitelmien Jumala jättänyt meidät omien suunnitelmiemme varaan? Onko tämä Uuden testamentin näkökulma?

Vaikka näissä väitteissä onkin totuuden siemen, olisi vakava virhe pitää paikallisseurakunnan rakennetta merkityksettömänä. Vielä suurempi virhe olisi korvata raamatullinen malli jollakin uudella rakenteella. G.H.Lang kirjoittaa tästä vaarasta: "Ei ole tarpeen, eikä edes mahdollista, parannella Herran määräämää järjestystä. Hän tiesi kyllä tarkalleen, mitä tarkoitusperiä Hänen seurakuntansa tulisi palvella maan päällä ja tunsi hyvin ne inhimilliset olosuhteet, joiden keskellä seurakunnan täytyy tehdä työtään ja Hän pani toimeen apostoleidensa kautta parhaat mahdolliset järjestelyt ja menetelmät tehtävää työtä varten kussakin tilanteessa. Jos jotain muuta olettaisimme, syyttäisimme Jumalaa typeryydestä."

Jos tutkimme huolellisesti Uutta testamenttia, tulemme vakuuttuneiksi siitä, ettemme voi emmekä saa pitää seurakunnan muotoa minään ulkonaisena tai merkityksettömänä tekijänä. Huomiota herättää, miten jo heti Uuden testamentin alussa Herra Jeesus ja apostolit näkivät vaivaa yhden ainoan instituution - paikallisseurakunnan - perustamiseksi. Paavali kirjoitti: "minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa." (I Kor. 3:10). Paikallisseurakunta on tänäänkin aivan Jumalan suunnitelman ytimessä. Välinpitämättömyys seurakuntaa koskevan opin suhteen on samaa kuin olla välittämättä Jumalan suunnitelmasta. Paikallisseurakunta on Jumalalle tärkeä ja sen tulisi olla sitä myös meille.

Seurakunta oli epäilemättä tarkoitettu toimimaan taipumattomana Jumalan totuuden valon kantajana. Niinpä Jumalan Sana ilmoittaa, että kristittyjen kokous on "...Jumalan huone ...totuuden pylväs ja perustus" (I Tim. 3:15). Siksi Jumalan seurakunnan on oltava varuillaan, ettei vain mikään kätkisi tai himmentäisi Jumalan totuuden esiintuloa. Ei toki Herra olisi jättänyt seurakuntaa oman onnensa nojaan tämän tehtävän suorittamisessa.

Francis Schaeffer kirjoittaa tämän jumalallisen suunnitelman pysyvyydestä: "Ei seurakunta koostunut uskovista, jotka vain istuivat yhdessä ilman mitään järjestynyttä muotoa. Jumala on määrännyt Uuden testamentin muodon. Eivätkä nämä normit ole mielivaltaiset - ne ovat Jumalan järjestäytyneelle seurakunnalle antamat muodot, ja niiden tulee vallita yhtä lailla meidän vuosisadallamme, kuin millä muulla vuosisadalla tahansa."

Paavalilla oli harvinainen lahja selittää tätä pysyväisluontoista seurakuntamallia. Jos katsotaan vaikkapa vain ensimmäistä kirjettä korinttolaisille, hän kirjoittaa ainakin viidessä kohdin tästä periaatteesta, joka koskee kaikkia seurakuntia kaikkialla ja kaikissa kulttuurioloissa ja kaikkina aikoina:

* "...hän on muistuttava teitä minun vaelluksestani Kristuksessa Jeesuksessa, sen mukaan kuin minä kaikkialla, joka seurakunnassa opetan" (I Kor. 4:17).

* "Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut...näin minä säädän kaikissa seurakunnissa." (I Kor. 7:17).

* "Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, että meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla." (I Kor 11:16).

* "sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa." (I Kor. 14:33).

* "olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua..." (I Kor. 14:34).

Apostoli piti ohjenuoranaan Jumalan suunnitelmaa kaikessa mitä hän opetti, sääti ja määräsi seurakunnissa. Ensimmäisessä kirjeessään korinttolaisille, 4:17, hän ilmoittaa opettavansa näitä asioita "kaikkialla, joka seurakunnassa." Uusi testamentti osoittaa Paavalin olleen suoraan tai välillisesti perustamassa ja kehittämässä ainakin 18 eri seurakuntaa 12 eri alueella. Näissä apostoli sovelsi samaa jumalallista, poikkikulttuurista, maantieteelliset rajat ylittävää suunnitelmaa, ja sitä suunnitelmaa meidän tulisi noudattaa myös tänä päivänä.

Onko olemassa Raamatun sisäistä todistusaineistoa, joka velvoittaisi noudattamaan Uuden testamentin mallia nykyaikana? Jumalan Sanan tarkastelu paljastaa ne periaatteet, joista voidaan nähdä seurakunnan ajaton rakenne:

SUUNNITELMA OLI SÄÄDETTY:

Seurakunnan kaitsijoiden edellytykset (I Tim.3:1-7), jumalanpalveluksen järjestys ja Sanan jakaminen (I Kor. 11-14, I Tim. 4:6-16), ja seurakunnan kokouksen kurinalaisuus (I Kor. 5:9-13) on kaikki säädetty järjestelmällisen yksityiskohtaisesti (niitä ei ole kuvattu siten, että voisi luulla niiden noudattamisen olevan vapaaehtoista).

Pankaa merkille Paavalin kielenkäyttö, kun hän luettelee seurakunnan kaitsijalta vaadittuja ominaisuuksia: "Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton..." (I Tim. 3:2; Tiit. 1:7 ); koskien taloudellista uhraamista: "Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille." (I Kor. 16:1); koskien paikallisseurakuntien kuria: "Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti..." (2 Tess. 3:6).

Uuden testamentin seurakuntamalli, jonka apostolit saivat ilmestyksen kautta, on pakollinen Jeesuksen Kristuksen seuraajille, eikä se muodostu joistakin valinnaisista periaatteista. Paavali kirjoittaa Tiitukselle: "Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla" (2:15).

SUUNNITELMAA NOUDATETTIIN:

Kerta toisensa jälkeen näemme Jumalan seurakuntien Uudessa testamentissa noudattavan niitä periaatteita, jotka apostolit olivat heille opettaneet. "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa" (Apt. 2:42). "Minä kiitän teitä, että minua kaikessa muistatte ja noudatatte minun opetuksiani, niinkuin minä ne teille olen antanut." (I Kor. 11:2).

Uuden testamentin seurakunnat saivat myös ottaa vastaan nuhteita, kun ne poikkesivat säädetystä järjestyksestä. Galatalaiskirjeessä nuhtelu koskee kiistaa laista ja armosta; I ja 2 Timoteuskirjeessä on varoituksia vääristä opettajista; I Korinttolaiskirjeessä nuhdellaan moraalisesta ja opillisesta rappiosta. Paavali esittää yhteenvetona periaatteen, joka pystyisi luotsaamaan seurakunnan läpi ajankohtaisten teologisten myrskyjen: "Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky." (I Kor. 14:37).

SUUNNITELMA ON KRISTUS-KESKEINEN:

Seurakuntajärjestys ei ole riippuvainen kulttuurista tai aikakaudesta, koska sen lähde on Kristus. Keskenään kilpailevia etunäkökohtia täynnä olevien sydänten on nöyrryttävä täynnä Kristusta oleviksi sydämiksi. Kristuksen asettama malli mahdollistaa parhaiten sen, että Jumalan seurakunta voi kulkea elävän Päänsä johdatuksessa. Uskonnollisessa maailmassa on niin paljon sellaista, mikä pyrkii syrjäyttämään Kristuksen Hänelle kuuluvalta paikalta.

C.H. MacIntosh kirjoittaa: "Olemme hyvin kärkkäät ajattelemaan, ettei Jumalan Sana riitä määräämään jumalanpalveluksemme pienimpiäkin yksityisseikkoja. Mutta siinä me erehdymme. Ja tuo samainen erehdys on kaiken sen pahan lähde, mikä on turmellut vallitsevat uskonnon muodot ja kirkot. Jumalan Sana riittää kaikkeen, mikä koskee seurakunnan järjestystä ja hallintaa."

Ne, jotka noudattavat tätä totuutta, joutuvat ottamaan vastaan moitteita kuuliaisuudestaan. Siitä huolimatta, raamatullinen oikeaoppisuus johtaa hengelliseen siunaukseen. Kun on oikein ymmärretty se, mitä Kristus haluaa kansaltaan, tämä ymmärrys johtaa kuuliaisuuteen Hänen Sanaansa kohtaan sekä Herran Jeesuksen Kristuksen korottamiseen, Hänen, joka on seurakunnan Pää ja kokoava Keskus.

David Dunlap
Translated with permission from Uplook Magazine ©




PROFETOIMISEN ARMOLAHJA

On tärkeää ymmärtää, millainen profetoimisen lahjan täsmällinen luonne on. Verbi 'profetoida' (propheteuo) tarkoittaa 'ilmoittaa'. Siten kyseessä on Jumalan ajatusten ja tahdon ilmoittaminen. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa opettamiseen. Opettamisessa tulkitaan Jumalan Sanaa; profetoiminen ei perustunut jo ilmoitettuihin Pyhiin kirjoituksiin, vaan se oli pikemminkin Jumalan ajatusten välitöntä ilmoitusta, joka ei ollut riippuvaista olemassaolevasta ilmoituksesta. Vanhan testamentin aikoina profeetta saattoi julistaa täydellä arvovallalla: "Näin sanoo Herra ..." Hän toi kansalle sanoman suoraan Jumalalta - sanoman, jota he eivät olleet ennen kuulleet. Tämä on tärkeä ero, joka täytyy pitää mielessä. Nykyään me puhumme joskus hengellä täytetystä saarnaajasta 'profeettana'. Vaikka onkin totta, että Jumala antaa yhä palvelijoilleen tilaisuuteen soveltuvia sanomia, kaikki sanomat perustuvat nyt Jumalan Sanaan. Uuden testamentin kuvaama profetoimisen armolahja oli enemmän kuin tätä - siihen sisältyi välitön, uusi Jumalan antama ilmoitus.

Jumala käytti profeettaa (sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa) myös ennustamaan tulevia tapahtumia. Tämä tehtävä kuitenkin pääasiassa vahvisti profeetan arvovallan Jumalalta tulevan sanoman välittäjänä. Vanhassa testamentissa profeetat koeteltiin heidän ennustustensa perusteella. Ne, jotka ennustivat väärin, paljastettiin vääriksi profeetoiksi, ja he saivat kärsiä seuraukset. Ellei tällaista koettelemisen mahdollisuutta olisi ollut, ihmiset olisivat joutuneet jokaisen Jumalan nimissä esiintyvän väärän profeetan armoille.

Paavali opettaa, että Uuden testamentin profeetan palvelutehtävä oli väliaikainen: '..apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.' (Ef. 2:20-22).

Profeetta toimi yhdessä apostolin kanssa seurakunnan perustamisessa. Profetoimisen armolahja kuului perustaviin armolahjoihin, joita tarvittiin erityisesti seurakunnan antaman todistuksen alkuaikoina.

1. Kor. 13:ssa Paavali viittaa siihen, että profetoimisen erityinen armolahja tulisi katoamaan (jae 8). Pietari puolestaan näyttää tarkoittavan, että opettajan palvelutehtävä tulisi syrjäyttämään profetian väliaikaisen armolahjan: 'Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia ...' (2Piet.2:1).

Uuden testamentin profeetan palvelutehtävä oli toiminnassa seurakunnan perustamisen aikana. Tässä mielessä ei nykyisin ole olemassa profeettoja. Profetoiminen oli väliaikainen armolahja, joka toimi silloin, kun ei vielä ollut käytettävissä valmiiksi saatettua Uutta testamenttia.

Douglas J H Mowat
Lehtisestä "Hengen Lahjat"




HÄNEN LÄSNÄOLOSSAAN

Kristityn pyhyyden salaisuus on siinä, että Kristus itse valtaa sydämen. Kun kiinnitämme katseemme Häneen, meistä tulee Hänen kaltaisiaan.

Tahdotko olla pyhä? Vietä paljon aikaa Hänen läsnäolossaan. Salli ylösnousseen Herran suloisuuden täyttää siinä määrin sielusi näkökenttä, että kaikki muu jää ulkopuolelle. Silloin lihalliset asiat kuihtuvat pois ja katoavat, ja Hengen asiat tulevat tärkeimmiksi elämässäsi.

Meistä ei tule pyhiä katsomalla omiin sydämiimme. Sieltä löydämme vain turmelusta. Mutta kun katsomme kokonaan pois itsestämme, "kiinnittäen katseemme Jeesukseen", kun Hän on meidän riemumme kohde, kun mietiskelemme Hänen pyhyyttään, puhtauttaan, rakkauttaan ja armahtavaisuuttaan, Hänen kuuliaisuuttaan Isän tahdolle, niin me muutumme, sitä ehkä itse huomaamatta, mutta silti yhtä varmasti, Hänen siunatun kuvansa kaltaisuuteen (2 Kor. 3:18).

Ei ole olemassa mitään muuta keinoa, millä voisimme tulla pyhiksi käytännössä ja päästä vapaiksi lihan vallasta ja maailman toimintaperiaatteista.

H A Ironside





KASVU

Kun Jumala tahtoo tehdä tammen, Hän käyttää sen kasvattamiseen sata vuotta, mutta kun Hän haluaa tehdä kurpitsan, Hän tarvitsee vain puoli vuotta. Sitä paitsi puun kasvu ei tapahdu tasaisesti - eikä myöskään kristityn. Joinakin tiettyinä kuukausina puu kasvaa enemmän kuin vuoden kaikkina muina aikoina. Mutta juuri sinä muuna aikana tapahtuu rungon lujittuminen, jota ilman havupuu olisi käyttökelvotonta. Nopean kasvun jakso, jolloin puuaines kerrostuu kaarnan ja rungon väliin, kestää vain neljästä kuuteen viikkoon touko-, kesä- ja heinäkuussa.

Painakaamme tämä asia nyt kerta kaikkiaan mieleemme: mitään todella arvokasta ei voi saavuttaa oikotietä! Meteori syöksyy oikotietä kohti sammumistaan toisin kuin kiintotähti, jonka luotettavan valon varassa voidaan purjehtia. Ellemme sydämessämme hyväksy Jumalan aikataulua, on aina tarjona vaara, että annamme vietellä itsemme "kokemusten" ja "siunausten" oikotielle. Silloin joudumme alituisesti vaihtuvien tunteiden ajeltaviksi, emmekä enää ole ankkuroituneet Raamatun totuuksiin.

M J Stanford
"Vihreä Kirja" © Karas Sana




EGYPTI JA BABYLON

Egypti ja Babylon eroavat hengellisessä merkityksessään suuresti toisistaan, ja meidän on tärkeä oikein käsittää tämä ero. Egypti on se paikka, josta Israel tuli. Babyloniin heidät taas vietiin myöhemmin. Egypti osoittaa, millaiseksi ihminen on tehnyt maailman. Babylon taas kuvaa sitä, millaiseksi Saatana on tehnyt, parhaillaan tekee ja on tulevaisuudessakin tekevä tunnustavan kirkon. Niinpä meitä ei vain ympäröi Egypti kaikkine tavaroineen ja olosuhteineen, vaan myös Babylonin periaatteet.

Tämän tähden, meidän aikamme onkin "vaarallinen aika", kuten Pyhä Henki on sanonut. Egypti tyydyttää hyvin luonnollisen sydämemme vaatimuksia. Babylon taas koettaa vaikuttaa luonnolliseen jumalisuuteemme ja siten vallata sydämemme. Ihminen on luonnostaan hyvin uskonnollinen. Sen tähden hän on hyvin herkkä soiton, maalaus- ja kuvanveistotaiteen sekä loistavien "jumalanpalvelusten" ja kirkollisten juhlamenojen vaikutuksille.

Meidän on myös huomattava, että Egyptin ja Babylonin lopulliset kohtalot ovat suureksi osaksi erilaiset. Jesajan kirjan mukaan Egyptiä odottavat siunaukset (Jes. 19:22-25). Babylonin historian loppu on aivan toisenlainen, katselemmepa Babylonia sitten kaupunkina kirjaimellisesti tai hengellisenä järjestelmänä. "Minä teen sen tuonenkurkien perinnöksi ja vesirämeeksi, minä lakaisen sen pois hävityksen luudalla, sanoo Herra Sebaot" (Jes. 14:23). "Ei sitä ikinä enää asuta, autioksi jää se polvesta polveen" (Jes. 13:20). Olkoon se sanottuna Babylonista kirjaimellisessa merkityksessä. Mitä taas tulee Babyloniin mystillisessä merkityksessä, hengellisenä järjestelmänä, saatamme lukea sen lopun Ilmestyskirjan 18. luvusta. "Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä" (Ilm. 18:21).

Nämä sanat puhuvat vakavaa kieltä kaikille, jotka jollakin lailla ovat liittyneet Baabeliin, tuohon väärään, tunnustavaan kirkkoon. "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa" (Ilm. 18:4).

Kivet, joista tämä kaupunki on rakennettu, ovat hengettömiä tunnustajia; ja näitä kiviä yhdistää toisiinsa "jumalisuuden ulkokuori", josta puuttuu "jumalisuuden voima".

C H Macintosh